Moni on varmasti usein mietiskellyt kauppoja tehdessä tuliko nyt tilattua oikea koko. Nettikauppojen ihmeellisessä maailmassa itselläkin on tullut vastaan monen monta kysymystä: tuuma- vai senttikoko, mites se nyt menikään, sivusto näyttää olevan brittiläinen, eikun kiinalainen, mikä koko täsmää EU-kokoa ja niin edelleen. En usko painivani tämän asian kanssa yksin, sillä olen kuullut myös monen kaverin suusta nettikauppoja tehdessä, että koko ei sitten ollutkaan oikea, kun paketti saapui perille.

Nettikauppojen kansainvälistyminen on tuonut jokaisen nettishoppailijan kotisohvalle tuotteet ympäri maailmaa. Varsinkin EU-maiden ulkopuolelta tilattujen vaatteiden koot saattavat hämmentää, ja monen EU:ssakin toimivan merkin omilla nettisivuilla koot ilmoitetaan itselle tuntemattomilla menetelmillä.

Vaatetaulukoita löytyy helposti netistä etsimällä, mutta nopealla silmäyksellä loogisuutta näistä vaateoppaista ei löydy. Valitettavasti on todettava, ettei näillä taulukoilla haeta loogisuutta, eikä helpompaa ymmärrystä eri maiden ja alueiden vaatekokoihin. Monet vaatevalmistajat eivät noudata enää vaatekokojen kansainvälisiä standardeja ja moni intohimoinen shoppailija on huomannut, että yhden merkin koko Small on toisen merkin koko Large.

Jaan seuraavaksi 3 itselleni hyödyllistä vinkkiä nopeampaan ja vaivattomampaan nettishoppailuun:

  • Nappaa mittanauha kauniiseen käteen (kyllä valitettavasti). Moni meistä karttaa mittanauhaa kuin ruttoa, mutta vaatekokoviidakossa tämä on äärimmäisen tärkeä niksi. Monet nettisivut antavat kokotaulukon lisäksi joko senteissä tai tuumissa tarkat mitat, jotka auttavat myös sinua valitsemaan oikean koon.
  • Opettele päässä tai pidä aina mukana sentti-tuuma-muunninta. Monet farkut Suomessakin ilmoitetaan tuumakokona, kannattaa yrittää opetella päässä suurinpiirtein nämä muunnokset ja pitää ylhäällä hyvältä tuntuvien farkkujen tuumakoot. Tämä ei ole kuitenkaan mikään vedenpitävä niksi, kuten aikaisemmin mainitsin, oma henkilökohtainen koko saattaa hyppiä numeroita eri vaatemerkkien välillä. Kärsivällisyytta siis tarvitaan!
  • Lataa puhelimeen tai tulosta ulottuvillesi kansainvälinen kokotaulukko. Tämä on ehkä vinkeistä paras. Itselläni on aina mukana kansainvälinen kokotaulukko, joka suurinpiirtein kertoo kunkin maan tai alueen vaatekoot. Tällaisen taulukon löytää netistä helposti syöttämällä sanan “kansainvälinen kokotaulukko” haluttuun hakukoneeseen.

Kaikki me varmasti olemme pienessä mielessämme toivoneet helpostusta tähän vaatekokoviidakkoon, mutta näillä näkymin helpotusta ei tule. Muotiteollisuus johdattelee meitä ostamaan tietynlaisia ja kokoisia vaatteita – riippumatta siitä vastaako vaate oikeasti kokoaan. Kärsivällisyyttä peliin, mittataulukko kauniisti käteen ja eikun shoppailemaan!